Väliaikaista kaikki on vain

Onko nyt parempi olo?
Heitin pelastusköyden pois.
On.
Paljon parempi olo.
Vaikka ahdistaa.
Silti jotenkin tajuan, että näin on parempi.
Minulla on aikaa vielä rakastua.
Näin hänen kanssaan, että minussa on paljon kaunista.
En ole vain itse tajunnut sitä.
Hänen myötä tajusin.

Hänen myötä tajusin myös monia muita asioita.
Kuten sen, etten ole vielä valmis rakastumaan.
Kehenkään.
En ole valmis päästämään elämääni ketään uutta.
Ja sen, että jos alkuhuuman jälkeen ei tunne enää mitään toista kohtaan, on hyvä luovuttaa.
Luulin todella, että meistä tulisi jotain.
Toivoin ja olin iloinen tavatessani hänet.
Muutaman illan miettiessäni mitä oikeasti haluan, tajusin sen.
En halua vielä seurustella.
Enkä uskalla rakastua.
Nyt yritän jatkaa elämääni.
Ilman häntä.
Ilman sitä hymyä, jonka hän minun kasvoilleni toi.
Sitä tunnetta, kun on perhosia vatsassa.
Tai sitä iloa, jonka hänen kanssaan oleminen aiheutti.
Yritän löytää ilon jostain muualta.
Kyllä minä selviän.
Pelkään vain, että kun heitin hänet pois, tulen heittämään kaikki pois.

Olen tyytyväinen itseeni, että ylitin omat rajani.
Kysyin.
Ja menin kahville.
Elokuviin.
Kaikkialle mihin hän minut vei.
Nyt se kaikki on vain muisto..
En tule koskaan unohtamaan tätä.
Vaikka asiat eivät menneet, kuten haaveilin.
En voi syyttää muita kuin itseäni.
En vain voi pakottaa itseäni tuntemaan jotain, mitä en enää tunne.