Tuntuu etten jaksa mitää. Kouluu heräämine tuntuu päivä päivältä raskaammalta ja väsyttävämmältä. Tekis mieli vaa jäähä makaamaa sängyn pohjalle kissan kanssa ja olla ottamatta minkäälaista kontaktia muuhu maailmaa. Haluisin vaa kadota tältä maailmalta. Haluisin painaa silmät kiinni, vetää peiton korville ja kadota. Kadota nii kauaks aikaa, et oon taas pitkäst aikaa onnelline. 
En ehkä haluu päästä eroo miun arvista, koska ne kertoo tarinan.
Tarinan siitä, mite oon selvinny ja siitä, mite oon jaksanu tarpoo eteepäi,
vaik on ollu vaikeitaki hetkiä ja ois tehny miel luovuttaa.
Ärsyttää esimerkiks uimahallissa ihmisten, varsinki vanhusten syyttävät katseet.
Lapsien kysyvät katseet.
Tekis miel vaa sanoo kaikille, et älkää tuijottako.
Tosin en häpee näitä arpia, koska nää arvet tekee miust miut.
"Joskus elämä potkii järkyttää melkein shokkiin
Ja vaik se onki ikävää usein vaan virheistä oppii
Mut ota siitä kans oppii on turha virheit toistaa
Ja kaikesta voi selvii vaik aluks tuntuu ettei voiskaan"
Ja vaik se onki ikävää usein vaan virheistä oppii
Mut ota siitä kans oppii on turha virheit toistaa
Ja kaikesta voi selvii vaik aluks tuntuu ettei voiskaan"
Kapasiteettiyksikkö - Kääntöpuoli
