Kertakäyttöelämää

Sisälläni on kaksi eri ihmistä.
Molemmat taistelevat voitosta.
Toinen haluaa tuhota ja toinen parantaa.
Tällä hetkellä tuhoava on voimakkaampi.
En tiedä kumpi voittaa.

En haluaisi tuhota itseäni.
En haluaisi aina ajatella negatiivisesti.
Pitäisi pystyä olemaan positiivisempi.
Olla tyytyväinen siihen mitä minulla on.
Eikä tavoitella kuuta taivaalta.
Ainut mitä haluan tavoitella on riippuvuuden hylkääminen.
Terän kahleista irrottautuminen.

En tunne ansaitsevani paikkaa terapiassa.
Haluan lahjoittaa paikkani jollekkin.
Jollekkin, joka apua oikeasti tarvitsee.
En edes tekisi mitään peruuttamatonta.
En ole itselleni vaarallinen.

Olen ottanut takapakkia.
Silti täällä vielä kuljen.
Joka aamu nousen uuteen päivään.
Mitä sitten, kun tulee päivä jolloin olen liian väsynyt nousemaan?
Kun olen valmis luovuttamaan?
Kun heitän elämänlangat pois käsistäni?

Tuhoan elämääni.
Itseäni.
Valitsen aina väärin.
Mutta kyllä minä pärjään.
Ainakin yritän pärjätä.
Minulta löytyy aina jostain lisää tahtoa.
Lisää voimia, jotta jaksan.
Hymyilen muille.
En näytä pahaa oloani.
Kukaan ei saa nähdä kuoren sisälle.
Koska minuun sattuu taas.
Aivan liikaa.