Kissani on ottanut paljon, mutta on se myös antanutkin saman verran jos ei enemmänkin.
Kun muu maailma tuntuu romahtavan niskaan ja ahistavat ajatukset painaa päälle, kissa on se, joka auttaa minua hidastamaan putoamista pohjalle.
Kissani on yksi iso syy siihen, että olen vieläkin elossa.
Että jaksan joka päivä nousta ylös ja elää.
Jos kuolisin, kuka sitä hoitaisi?
Varmasti perheeni hoitaisi sitä sen jälkeenkin, mutta en pystyisi jättämään sitä kenenkään vastuulle.
En pystyisi kuvittelemaankaan, että siirtäisin hoitovastuun jollekkin muulle.
On totta, että välillä toivon, että joku muukin sitä hoitaisi.
Nyt ainakin tiedän, että se saa ruokaa, vettä ja seuraa.
Kissa antaa anteeksi minulle pahan olon ja huonot päivät.
Se tulee luokseni kun tulen kotiin.
Se haluaa leikkiä kanssani silloin, kun tuntuu, että koko muu maailma sulkee minut pois.
Sen kanssa pystyn olemaan hassu, hölmö ja oma itseni.
Se on oikeastaan koko elämäni.
Päivääkään en vaihtaisi pois.
En pysty kuvittelemaankaan miltä sitten tuntuu, kun tulee luopumisen aika.
En halua kuvitella.
Välillä se raatelee ja on ärsyttävä, mutta ei sille voi olla vihainen.Kun olen satuttanut itseäni, voin kertoa jälkien olevan kissan tekemiä.
Se on helpompaa vedota kissaan kuin kertoa totuus.
Siinä minulla on vielä opettelemista, etten laita sitä kissan syyksi.
Tulevaisuudessa minulla tulee olemaan monta kissaa.
Hankin monta eri rotua.
Tulen elämään koko loppuelämäni kissojen ja koirien kanssa.
Lapseni tulevat elämään monien eläimien kanssa.
Tulen viettämään monta iloista ja nauruntäytteistä hetkeä lemmikkieni kanssa.
