Aattoaamuna koristeltii siskon kans kuusi. Yhen aikaa mentii mummille syömää jouluateria ja sen jälkee mentii kattoo mummii palvelukotii. Siel oli aika ahistava olla, ku mummi ei tunnistanu meitä, ja sen olo oli muuttunu huonommaks. Se vaa mumis ku sille yritti puhuu. En oo halunnu käyä kattoo sitä, koska en haluu muistaa sitä sairaana.
Ku tultii kotii, ni kävin tekee joulupuuroo. Puuron syönnin jälkee menin käymää saunassa.
Myöhemmi illalla avattii lahjat ja muutama mukava lahjaki siel oli. Sain rahaa ja miun kissa sai uuen talutushihnan ja ruokaa ja leluja :)
Oon alkanu pitää taukoo syömisestä. Koulus en oo käyny enää nii usein syömäs, enää sen takii, ku ahistaa olla julkisil paikoil.
Sen kuutosluokan jutun jälkee miust on tullu kauheen pelokas ja etääntyvä. Olisin varmaa avoimempi ja sosiaalisempi jos sitä juttuu ei ois koskaa tapahtunu. Se mies aiheutti miulle paljo ahdistusta ja tuskaa. Elämä olis paljo helpompaa jos ei tartteis ahdistua joka ihmisen seurassa. Vois vapaasti elää ja käyä ostoksilla kaupungissa, mut nyt pitää käyä aina vaa nopeesti kaupoilla, ettei ahdistus käy hirveen sietämättömäks.
Mut oon pikkuhiljaa jo ruvennu tottumaa siihe, et ahistuskohtauksii tulee ja menee. Eihä ne kivoja oo, mut kyl niitten kans jotekii pystyy elämää. Välil vähä paremmi, välil vähä huonommi. Oon sisäistäny jo sen, et ehkä koskaa miusta ei tuu täysin ehjää.
Mietin täs yks päivä, et oonko heikko vai vahva. Tajusin, et oon heikko. Vahvaks voin sanoo itteni vast sitte ku oon selviytyny kaikest täst ja voin jättää menneisyyden nii kauas taakse, ettei se enää häiritse miuta. Uskon ja luotan, et seki aika tulee joskus.
