Tää on tää kevät kun kouluu ei jaksais käyä ja miun mieli alkaa väsyä kaikesta paahtamisesta ja puurtamisesta. Onneks kesäl saa vaihtaa vapaalle, eikä tartte ajatella kouluu ollenkaa.
Nyt pitää vaa viimosil voimil ettii se kaua kadoksis ollu opiskelumotivaatio, vaik meil ei enää kokeit ookkaa, etten luovuta kokonaa koulun suhteen.
Tänää siit tulee kuluneeks neljä vuotta. En jaksa ymmärtää, et mite se asia painaa miuta vieläki näi monen vuoden jälkee, tosin ei enää nii rankasti. Uskon, et ajan myötä pystyn joteki unohtamaa ja elämää tän asian kanssa.
Oisko se auttanu, jos olisin sillo kertonu poliisille? Oisko miuta ahistanu vähemmä? Pystyisinks mie elää paremmi sen asian kanssa?Kyl miun varmaa ois helpompi elää jos se ois joutunu vastuusee siitä mitä se teki.
Voi jos voisin mennä ajas taaksepäi, ni tekisin kaiken toisi. Olisin kertonu poliisille.
Olisin hakenu apuu tarpeeks aikasi ennen kuin tilanne kerkeis menee nii pahaks et haluun viiltää.
Toisaalta, niiku oon aikasemmiki sanonu, ni tää kaikki on vaa vahvistanu miuta ihmisenä. Miul on tullu halu selviytyy, koska oon kokenu niitä elämän varjopuoliakii.
Uskon, et joskus vielä mie pystyn nauttimaa elämästä. Haluun matkustaa Mombasaa ja reissata ympäri maailmaa.
Joskus viel mie pystyn unohtaa kaiken pahan ja ahistavan mitä oon kokenu.
Pystyn vihdoin elämää sitä elämää mistä joskus pienenä oon haaveillu.
