Pieni tarina tytöstä...

Pieni tyttö syntyi kesällä 1996. Hän painoi 3825 grammaa ja oli 52 cm pitkä.
Hän varttui ja kohta menikin jo kouluun. Koulussa hän viihtyi ja elämä luisti kuudennenteen luokkaan asti, kunnes jotain tapahtui pienen tytön elämässä ja hän rupesi leikkelemään itsestään pieniä palasia saksilla.
Kuutosluokan lopulla tyttö pahoinpideltiin hänen ollessa kaupungilla.
Kesällä, kuutos- ja seiskaluokan vaihteessa, sakset vaihtuivat terään. Tyttö rupesi leikkimään terällä.
Seitsemäs luokka meni jotenkuten läpi. Tytön muutama ystävä kysyi jäljistä, mutta tyttö vakuutti jälkien olevan kissojen raapimia.
Kesä meni hyvin. Vanhemmat eivät huomanneet haavoja tytön käsissä.
Tuli kahdeksas luokka. Syyspuoli meni jotenkin, aina välillä tytön teki mieli viiltää. Kahdeksannen luokan kevätpuolella, yhtenä perjantai-iltana tytön päässä naksahti ja hän tarttui terään omassa huoneessaan ja viilsi kättä aika pahasti. Verta oli kaikkialla, mutta tyttö ei vain pystynyt lopettamaan.
Kului muutama päivä ja maanantai koitti. Tyttö päätti hakea apua. Hän meni kouluun päästyään heti terveydenhoitajan luo. Tyttö koputti oveen ja pähkäili mitä sanoisi.
Tyttö sanoi vain, että pitäisi putsata muutama haava. Terveydenhoitaja kysyi tytöltä mistä nuo haavat tulivat. Tyttö mietti mitä vastaisi, mutta päätti vastata totta, eli hän vastasi, että itse teki ne. Aikansa keskusteltuaan he varasivat uuden ajan. Tyttö kävi tiiviisti terveydenhoitajan luona puhumassa.

Kohta tulikin taas kesä. Tyttö viilsi vain muutaman kerran ja lupasi itselleen lopettaa kesäloman loppuun mennessä. Hän ei viiltänyt kesäloman alun jälkeen ollenkaan, kunnes...
Tuli syksy ja yhdeksäsluokka alkoi. Alkusyksy meni hyvin. Tyttö oli koulussa täysillä mukana. Vähän ennen joulua tyttö väsähti. Häneltä loppuivat voimat. Hän sanoi joulun jälkeen terveydenhoitajalle, että ei jaksa enää.
Terveydenhoitaja ehdotti kuraattorilla käyntiä.
Tyttö menikin jo seuraavalla viikolla terveydenhoitajan kanssa käymään kuraattorin luona.
Muutaman kerran tyttö kävi kuraattorin luona, kunnes tuli yksi päivä ja tyttö ei enää jaksanut oloaan ja sanoi siitä kuraattorille. Kuraattori soitti sitten nuorten vastaanottoon ja varasi tytölle ajan sinne.


Tuli yksi huhtikuun ilta. Vettä oli satanut koko päivän. Tytön mieli oli ollut maassa jo pitkään ja asiaa ei parantanut ulkona vallinnut sadekeli. Tytöllä oli kuumetta jonkin verran, joka sitten esti ahdistusjuoksulle menon, (ahdistusjuoksut olivat muodostuneet tytölle tärkeiksi, jos hän meinasi pysyä kuivilla viiltelystä tai muusta itsensä vahingoittamisesta).
Tyttöä ahdisti niin kovin, että hänen piti tarttua terään poistaakseen edes osan ahdistuksestaan.
Siihen se tytön kuivilla olo pysähtyi.
Nyt tytön kättä ja muuta kehoa koristaa lukematon määrä arpia ja haavoja...

Tämä tarina on kokonaan totta ja tuon tarinan tyttö olen minä...

Merellä et voi seistä selin mereen

Nyt on vuos siitä ku menin näyttämää terkkarille jälkii miun käsissä. Vuoden oon käyny keskustelemassa aika tiheesti terkkarin ja kuraattorin kanssa.

Tänää tajusin, et ei oo enää hirveen pitkä aika ku alkaa kesäloma. Toisaalt ootan innolla, et pääsee nukkumaa pitkää ja pääsee uimaa ja ottaa aurinkoo. Toisaalt taas ootan kauhulla ku ne tulokset tulee 14. päivä. En oo varmaa päässy mihikää opiskelemaa.
Olin viime viikonloppun kipeenä, kuumeessa (39,3). En päässy ahistusjuoksulle, ni oli pakko viiltää. En onneks viiltäny hirveen näkyvälle paikalle (hauiksen kohalle), mut miuta kuiteki nyt ärsyttää et menin ratkeemaa, ku en muistaakseni oo tänä vuon viillelly kertaakaa.

Eile ois ollu enkun valtakunnalline koe, mut myöhästyin bussista, ni en varmaa jouvu tekemää sitä ollekaa. Tänää on matikan valtakunnalline, enkä muista mitää pallon tilavuuksia enkä muita tommosia.

Ens viikol on nuorten vastaanottoo uus aika. Siel sanottii, et ku sieltä ku laitetaa lähete jonnekki jatkopaikkaa, ni siin vaihees viimestää pitää kertoo vanhemmille.

Maybe someday everything is better

Tänää oli aikamoine viha päällä. Ois tehny miel hakata jokainen vastaantulija. Tänää pari ihmistä ärsytti miuta oikee kunnolla. Ne ei vissii nähny et miul oli paha päivä.
Meinasin mennä terkkarille tai kuraattorille kertomaa et nyt on paha olo, mut en sit kuitekaa menny. Näi jälkeepäi mietittynä ois kannattanu mennä.Nyt on nimittäi tosi paha ja ahistava olo. Tekis miel vaa lähtä jonnekki kauas pois eikä tulla koskaa takas.
En tajuu mitä miun pitäs tehä, ettei miuta ärsyttäis ja ahistais aina nii kovi.
Oon koittanu ajatella mukavia, oon koittanu puhuu kavereitten kans. Oon yrittäny melkei kaikkee. Parempi ois jossai muualla eikä tääl.
Koulus olis tulos kaiken maailman valtakunnalliset ja niist pitäs saaha jonkulaine numero et ysilt pääsis pois. Pakko se on kai yrittää viimesillä voimil rutistaa hyvät tai ees kohtalaiset numerot kokeista. Tai sit vois vaa mennä sanomaa jonnekki et nyt en enää jaksa sinnitellä. Tiiän et miun ei tartte jaksaa, mut oon koittanu selvitä mahollisimman hyvi.

"En olis ikinä uskonu et tälläst tapahtus,
et mielenterveydest tulis mulle paha vastus.
Näitä pienii perkeleitä vaanii päissä
ja välil meno lähti käsistä ku faanin häissä.
Silloin mä huusin, liikuin ja riehuin.
Kukaa ei vaa tajunnu et mun pään sisäl kiehu."

Uniikki - Pohjalt

Pienimuotoinen esittely...

Pitäs kai jonkunnäköstä esittelyy kirjottaa. Elikkäs, oon heinäkuussa 16 vuotta täyttävä tyttö. Kärsin alakuloisuudesta, depersonalisaatiohäiriöstä, itsetuhoisuudestä ja väsymyksestä. On alkanu pikkuhiljaa elämänhalu lähtemää miusta pois. En muista enää millasta oli olla onnelline pien tyttö, jolla ei ollu huolia eikä murheita. Jos joku tunnistaa miut, ni voi sit sanoo.