Se onnellinen, elämäniloa täynnä oleva tyttö.
Tulevaisuus täynnä unelmia ja haaveita.
Toiveita, jotka odottavat täyttäjää.
Mutta mikä minusta tuli?
Ihmisraunio.
"Ihminen" onton kuoren sisällä.
Olisinpa silloin osannut tehdä asiat toisella tavalla.
Olisinpa silloin tiennyt mikä minusta tulisi.
Minulla ei riitä voimat.
Haluan saada ripauksen sitä iloa, joka minulla on joskus ollut.
Sisälläni on vain tuska ja paha olo, joka haluaa tulla ulos.
Se ei katso aikaa eikä paikkaa.
Paha olo iskee milloin vain.
Missä vain.
Luulin, että olo helpottaisi edes vähäksi aikaa.
Nyt varsinkin, kun olen tavannut "pelastusköyteni".
Ei, olen tippunut kovaa sitä kuilua alas.
En ole ihan pohjalla, mutta lähellä kuitenkin.
Tänään taas luovutin itseni riippuvuudelle.
Tein sen saman, minkä olen tehnyt liian monta kertaa aikasemminkin.
Suihkun aikana jalkaa kirveli.
Tunsin kuinka vesi valui haavaan aiheuttaen säkenöivän kivun.
Kivun, joka säteili koko vartaloni läpi.
Olisi tehnyt mieli huutaa.
Lujaa.
Suihkusta tullessani olin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Aivan niinkuin aina.
Olen muuttunut rohkeammaksi.
Menen paikkoihin, joihin en olisi koskaan uskonut meneväni.
Tapaan uusia ihmisiä.
Teen uusia asioita.
Samalla kuitenkin olen muuttunut herkemmäksi.
Särkynemmääksi.
Aivan kuin pelkkä kosketus särkisi minut.
En haluaisi olla tällainen.
Jos tietäisin, kuinka voisin muuttua, muuttaisin itseni.
Olisin jo muuttunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti