One day can change everything

"Miten siulla menee?"
"Hyvin".
Vihdoin sanoin sen tarkoittaen todella sitä.

Kävelen jäällä.
Tuulee.
En anna sen häiritä.
Nautin, vaikka olenkin yksin.
Aurinko paistaa.
On kaunista.
Toivon, että voisin jakaa tämän hetken jonkun kanssa.

Myöhemmin menin uimaan.
En kiinnittänyt huomiota muiden katseisiin.
Kuljin pää pystyssä altaan vierustaa.

Pitkästä aikaa osasin nauttia.
Elin hetkessä.
Sain elää tämän päivän ilman minkäänlaista aikataulua.
Sain tehdä asioita hetken mielijohteesta.
Nämä ovat niitä pieniä muistutuksia, joiden takia olen vielä täällä.
Bussissa istuessani en voinut olla hymyilemättä.



Olen onnellinen.
Tässä ja nyt.

Heikkona kävelen huoneeseen.

Huoneeseen, jonka ovena on harmaa teräsovi.

Huone, jonka seinät ovat valkoiset.

Ja katossa kiemurtelevat ilmastointiputket.

Istahdan keltaiseen tuoliin.

Tunnen, kuinka selkääni vihlaisee, mutten tee mitään.

Huultani purren istun 45 minuuttia paikoillaan.

Istun ja kuuntelen.

Katselen ympärilleni.

"Aika kolkon näköinen huone", ajattelen.
Tänne minun pitäisi tulla kerran viikossa.

Enpä tiedä mitä tästäkin tulee.
Se jää nähtäväksi.

It's time to be happy again

Päivät ovat olleet täynnä merkityksettömiä hetkiä.
Tätä kesää en tule muistamaan jälkeenpäin.
Tänä kesänä ei ole tapahtunut mitään elämää mullistavaa.
Paitsi, että pääsin terapiaan.
Täytin 17-vuotta.
En ole viiltänyt ollenkaan.
Olen kävellyt kadulla t-paidassa.
Ja en ole hautautunut huppariin, niinkuin pari kesää sitten.

Olen yrittänyt löytää elämästäni positiivisia asioita.
Iloinnut aidosti.
Nauttinut lämpimästä kesästä.
Ruskettunut hiukan.
Uinut.
Nauttinut hetkistä, jolloin ei ole ahdistanut.

Olen myös kokenut negatiivisia asioita kesän aikana.
Pelännyt hämähäkkejä.
Ahdistunut liian monta kertaa.
Ärsyyntynyt sateen yllättäessä.
Saanut poissaolokohtauksia.


Kaiken kaikkiaan olen iloinen.
Ei ole tarvinnut tarttua terään.
Olen kyllä satuttanut itseäni muulla tavoin.

Ei ole jäänyt pysyviä jälkiä, joten ei ole tarvinnut valehdella.
Jäljet pysyvät hetken ja katoavat pois näkyvistäni.
Terän jäljiltä jäljet olisivat ja pysyisivät näkyvissä.
Tämä on turvallinen tapa.
Näkymätön tapa.
Taas yksi sairas tapa poistaa pahaa oloa.

Pieni hetki onnellisuutta ja tyttö särkyy taas

Ensimmäinen terapiakäynti oli keskiviikkona.
"Onko sinulla ollut itsemurha-ajatuksia?"
  -"Ei ole."
"Mitä kuuluu?"
  -"Hyvää"

Mitä tästä tulee, kun jo ensimmäisellä käynnillä valehtelen?
Ensi kerralla korjaan asian.
Puhun totta.
Sanon suoraan mitä kuuluu.
En enää valehtele.
Ymmärrän, ettei esittäminen auta.


Terapiaan pääsy oli askel parempaan.
Ainakin toivon niin.
Pääsen kerran viikossa purkamaan patoutumia mielestäni.
Ehkä ahdistuksen kahleet hellittävät terapian myötä.

Tänä kesänä en tartu terään.
Aika ajoin mieleni tekisi tuntea taas se vapauden tunne.
Tuntea kuinka ahdistus lipuu hiljaa pois.
Ei.
Jos pystyn olemaan tämän kesän ilman, syksystäkin tulee helpompi.
Ja syksyn jälkeen talvesta.
Tosin, en usko, että pystyn talvella olemaan ilman.
Talvi on ollut minulle aina vaikea vuodenaika.
Silloin tipun pohjalle.
Talvi toisensa jälkeen.
Joku kerta en jaksakkaan nousta ylös.
Mitä sitten?