Olen yksin ja tunnen kuinka kaikki särkyy taas

Minulla on paljon kerrottavaa.
Tyydyn kertomaan vain osan.
Minulla on paha olo.
Enkä voi pyytää apua.
En haluaisi.
Haluaisin selvitä yksin.
Kaikesta pahasta olosta.
Jos lopetan terapian, jaksanko yksin?
En tiedä.
Pakko kai se vain on jaksaa.

Tunnen taas kuinka ahdistus kietoo minut tiukkaan syleilyyn.
Ei päästä irti.
Ennenkuin olen tuhonnut taas itseäni.
Joten taas tein sen.
Tuhosin itseäni.
Pala palalta satuttaen.
Toivoen helpotusta.
Vapautusta.
Mistä?
Elämältä?
Ahdistukselta?
Itseltäni ja omasta maailmastani.
Toivon jälleen olevani jotain muuta.
Jossain muualla.