Vajosin

Innostuit liian aikaisin.
Elämästä.
Taas jouduit pettymään.
Positiivisuus ei ole sinua varten.

Yritit kokonaisen viikonlopun olla iloinen.
Hienosti pystyit.
Kunnes tulit takaisin kotiin.
Alkoi taas alamäki.
Alamäki jolle ei näy loppua.
Paranetkohan koskaan tästä?
Epäilen.
Mene laatikolle, tartu terään. Olet ansainnut sen.
Ajatukset pyörivät mielessä.
En jaksa taas.
Haluaisin pystyä irrottautumaan terän kahleista.
Olemaan hetken aikaa ilman.

Turhauttaa.
En ole edistynyt mihinkään suuntaan.
Ahdistaa vieläkin.
Vieläkin on itsetuhoisia ajatuksia ja -tekoja.
Masentaa.
Mitä pitäisi tapahtua, että menisi parempaan suuntaan?

En saa luovuttaa vielä.
En ole saanut lupaa irrottaa otettani.

Ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan

Pientä postaustaukoa luvassa.
Lähden pois.
Vähäksi aikaa.
Viikko muualla tekee hyvää.
Tulen ehkä piristyneempänä takaisin.
Nautin kuitenkin lämmöstä.
Ja auringosta.
Ja siitä, kun saa vähän aikaa tuulettaa ajatuksia.
Ei tarvitse miettiä mitään stressaavaa tai ahdistavaa.
Voin vain olla.
Arvet kädessäni kauhistuttaa.
Entä jos joku näkee?
Entä jos vanhemmat näkee?
Ei haittaa.
Ne ovat elettyä elämää.
Ne kertovat tarinan.
En häpeä niitä, mutta välillä vain ahdistaa.
Ahdistaa, että kerta toisensa jälkeen sorruin.
Ahdistaa, etten voi enää olla ajattelematta käsiäni.
Ahdistaa, etten voi enää kulkea toppi päällä ilman, että minua häiritsisi.
Onneksi arvet eivät ole enään hirveän näkyvissä.

Ehkä ensi viikko on uuden alku.
Ehkä pystyn olemaan ajattelematta käsiäni.
Ehkä pystyn kulkemaan pää pystyssä pitkin katuja välittämättä muiden katseista.
Ehkä.
Jos en vielä ensi viikolla, niin kyllä joskus.

Mutta nauttikaa kesästä kun sitä on vielä jäljellä!

Rintakehää puristaa.
Hengitys kiihtyy.
Kuristava tunne kaulalla.
Kyyneleet kohoavat silmiin.
Äänet kuuluu kaukaa.
En ole omassa kehossani.
Ei taas.
En jaksa enää.
Kohtaukset kahlitsee tiukkaan syleilyyn.
Ei päästä irti helpolla.
Vähän aikaa vielä.
Sitten putoan taas.
Karuun todellisuuteen.

It's time to be happy again

Päivät ovat olleet täynnä merkityksettömiä hetkiä.
Tätä kesää en tule muistamaan jälkeenpäin.
Tänä kesänä ei ole tapahtunut mitään elämää mullistavaa.
Paitsi, että pääsin terapiaan.
Täytin 17-vuotta.
En ole viiltänyt ollenkaan.
Olen kävellyt kadulla t-paidassa.
Ja en ole hautautunut huppariin, niinkuin pari kesää sitten.

Olen yrittänyt löytää elämästäni positiivisia asioita.
Iloinnut aidosti.
Nauttinut lämpimästä kesästä.
Ruskettunut hiukan.
Uinut.
Nauttinut hetkistä, jolloin ei ole ahdistanut.

Olen myös kokenut negatiivisia asioita kesän aikana.
Pelännyt hämähäkkejä.
Ahdistunut liian monta kertaa.
Ärsyyntynyt sateen yllättäessä.
Saanut poissaolokohtauksia.


Kaiken kaikkiaan olen iloinen.
Ei ole tarvinnut tarttua terään.
Olen kyllä satuttanut itseäni muulla tavoin.

Ei ole jäänyt pysyviä jälkiä, joten ei ole tarvinnut valehdella.
Jäljet pysyvät hetken ja katoavat pois näkyvistäni.
Terän jäljiltä jäljet olisivat ja pysyisivät näkyvissä.
Tämä on turvallinen tapa.
Näkymätön tapa.
Taas yksi sairas tapa poistaa pahaa oloa.

Pieni hetki onnellisuutta ja tyttö särkyy taas

Ensimmäinen terapiakäynti oli keskiviikkona.
"Onko sinulla ollut itsemurha-ajatuksia?"
  -"Ei ole."
"Mitä kuuluu?"
  -"Hyvää"

Mitä tästä tulee, kun jo ensimmäisellä käynnillä valehtelen?
Ensi kerralla korjaan asian.
Puhun totta.
Sanon suoraan mitä kuuluu.
En enää valehtele.
Ymmärrän, ettei esittäminen auta.


Terapiaan pääsy oli askel parempaan.
Ainakin toivon niin.
Pääsen kerran viikossa purkamaan patoutumia mielestäni.
Ehkä ahdistuksen kahleet hellittävät terapian myötä.

Tänä kesänä en tartu terään.
Aika ajoin mieleni tekisi tuntea taas se vapauden tunne.
Tuntea kuinka ahdistus lipuu hiljaa pois.
Ei.
Jos pystyn olemaan tämän kesän ilman, syksystäkin tulee helpompi.
Ja syksyn jälkeen talvesta.
Tosin, en usko, että pystyn talvella olemaan ilman.
Talvi on ollut minulle aina vaikea vuodenaika.
Silloin tipun pohjalle.
Talvi toisensa jälkeen.
Joku kerta en jaksakkaan nousta ylös.
Mitä sitten?

En ole lähelläkään täydellistä, olen kaukana tavoitteestani. Vielä joskus minä sen saavutan ja parannun

Pitkästä aikaa oikeasti haluan elää.
Pääni ei ole täyttynyt itsetuhoisista ajatuksista.

Ennen ahdistuksen poisto tapoja oli kaksi.
Hitaasti tehoava juoksu.
Juoksin niin kauan, että ahdistus loppui.
Välillä tarvitsin pidemmän reitin.
Välillä riitti lyhyempikin.

Nopeasti tehoava viiltely.
Sairas tapa, josta pyrin eroon.
Retkahduksia on tullut, mutta ei enää niin useasti kuin aiemmin.
Vielä joskus tulee se päivä, kun voin lopettaa.
Kun voin purkaa ahdistusta jollain muulla tavalla.
Kunpa se päivä tulisi pian.
En jaksa enää sitä ainaista salailua.
Ja jälkien peittelyä.

Pääsin kauan jonottamalleni lääkärille.
Tai psykologihan se on.
Ehkä tämä oli askel parempaan suuntaan.
Toivottavasti.

Keep fighting

Juhannuksen olen kotona.
Ahdistaa olla ihmisjoukossa.
En halua erakoitua.
Mutta minusta ei olisi mitään seuraa.
Yrittäisin vain olla itkemättä.
Tällä hetkellä en osaa pitää hauskaa.

Jotain on tapahtunut.
En osaa tuntea iloa.
Hymyilen, mutta en oikeasti hymyile.
Nauran, mutta en oikeasti naura.
Tarvitsen jonkun, joka auttaisi tästä suosta ylös.

Auttaisiko kaverit?
Polin lääkäri?
Tiedän yhden varman tavan joka auttaa.
Terä on laatikossa valmiina.
Voisin vain avata laatikon.
Olisin taas elossa.
Tuntisin jotakin.
En sorru siihen.
Taistelen halua vastaan.
Tällä kertaa olen vahvempi.

Haluan paeta tätä todellisuutta.
Haluan lähteä pois täältä.
Jonnekkin missä voin hengittää vapaammin.
Jonnekkin missä minua ei ahdista.
Vielä joskus pääsen pois.

Vielä joskus minun tarinani päättyy onnellisesti

En luovuta.
Elän tämän elämän.
Vaikka se olisi vaikeaa.
Vielä joskus nautin täällä olosta.
Joskus vielä pystyn vain nauramaan tälle pahalle ololle.
Nauran ja olen onnellinen.
Onnellinen etten luovuttanut.
Jaksoin katsoa mitä on tulossa.

Yritän parhaani.
En lupaa mitään.
Haluaisin elää.
Ilman ahdistusta.
Itsetuhoisuutta.
Pelkoa, että menetän kontrollin.

Nyt on menossa vaihe jolloin en tiedä olenko hereillä vai unessa.
Välillä äänet kuuluu kaukaa.
Välillä tuntuu, että näkisin unta.
Ahdistaa.
En tunne olevani tässä maailmassa.
Luulin, että näitä vaiheita tulisi vain kun olen isossa joukossa.
Olin väärässä.
Tuntuu etten voi hengittää vapaasti.
En enää tiedä mitä tehdä.

Miksi en vaan voi sanoa miten oikeasti menee?
Pitää vain hymyillä sitä ainaista tekohymyä.
Ehkä ei ahdistaisi näin paljoa jos pystyisi jollekkin sanomaan miltä tuntuu.
Kaikki pitäisi elämässäni olla hyvin.
On opiskelupaikka.
Perhe, jota kohtaan minulla on viha-rakkaussuhde
Kavereita, joista en halua päästää irti koskaan.
Lemmikki, jota rakastan yli kaiken.
Jotenkin vain tuntuu, että elämästäni puuttuu vielä jotain.
Seurustelemaan en ole vielä valmis.
Muutama negatiivinen kokemus miesten suhteen on kasvattanut minulle suojamuurin.
Suojamuurin, jonka minä joku päivä vielä rikon.
Se päivä ei ole vielä.
Kunhan ensin kasvatan paremman itsetunnon.

Itken.
Kyyneleet virtaa
Annan niiden virrata vähän aikaa.
Kunnes lopetan ja olen niinkuin en olisikaan itkenyt.
Olen onnellinen.
Tunnen edes jotain.

Kaikki paranee ehkä jo huomenna?

Itkettää.
En pysty.
Pitkä aika on kulunut kun viimeeksi itkin.

Väsyttää.
En ansaitse kenenkään apua.
Pelkään elää.

Ahistaa.
Ympärilläni on kesä, mutta en osaa nauttia siitä.
Mietin aikaa ilman jälkiä käsissä.
Olin silloin iloinen ja onnellinen.
Osasin iloita aidosti.
Ilman tekohymyä kasvoilla.

Nyt kuljen vain päivästä toiseen.
Kuljen eteenpäin vielä hetken.
Vielä hetken kunnes nukahdan.
Suljen silmäni ja herään taas aamulla.
Vielä joskus olen poissa.
Kokonaan.

Elän ennen kuin kuolen

Loppuelämäni tekemättömät asiat

1. Matkustaa Mombasaan

2. Haluan nähdä päivän jolloin voin nähdä asioiden menneen selvästi parempaan suuntaan

3. löytää elämän tarkoitus

4. Haluan nähdä päivän jolloin voin katsoa itseäni peilistä ja olla tyytyväinen

5. Pelastaa kodittomia eläimiä

6. hypätä benji-hyppy

7.  ostaa flyygeli




8. olla riippumaton kellosta
 
9. oppia olemaan sosiaalinen eikä ahdistua joka ihmisen seurassa

10. hommata paljon eläimiä

11. tavata lapsuudenystävä

12. saada lapsia

13. reppureissata Euroopan ympäri


14. tulevaisuuden joka ei pelota

15. saada hyvän itsetunnon

16. hankkia hieno tatuointi

17. päästä peloista yli

18. vaeltaa Lapissa koirien kanssa

19. nauttia elämästä

20. päästä itsetuhoisuudesta irti

21. onnellisen kuoleman, ettei tarvitse stressata mitään viimeisillä hetkillä ja voin sanoa tehneeni kaiken minkä suunnittelinkin tekeväni

Kaiken tämän jälkeen toivon voivani olla valmis, kun miun aika tulee lähteä...