Rintakehää puristaa.
Hengitys kiihtyy.
Kuristava tunne kaulalla.
Kyyneleet kohoavat silmiin.
Äänet kuuluu kaukaa.
En ole omassa kehossani.
Ei taas.
En jaksa enää.
Kohtaukset kahlitsee tiukkaan syleilyyn.
Ei päästä irti helpolla.
Vähän aikaa vielä.
Sitten putoan taas.
Karuun todellisuuteen.
Moi! Kärsin samantyyppisistä poissaolokohtauksista kuin sä, mulla on todettu dissosiaatiohäiriö. Ajattelin kommentoida, kun harvemmin törmää ihmisiin, joilla on samanlaisia oireita. Terapian avulla voidaan vaikuttaa noihin olotiloihoin ja toivonkin että siitä on hyötyä sulle. Ainiin, mä olen jo aika reippaasti yli 20 ja oon selvinnyt, vaikka olenkin vasta matkalla toipumisen tielle. Halusin vaan kertoa, että kyllä säkin varmasti selviät ja toivottaa tsemppiä sulle siihen :)
VastaaPoistaMoi!
PoistaKiva huomata et en oo yksin vaik eihä se kivaa oo ku on poissaolokohtauksii. Toivon todella, että terapia auttais eikä tulis enää kohtauksii. Tai vaik tulis ni pystyisin olemaan panikoimatta ja oppisin hyväksymään ne.
Hyvä, että oot selvinny vaikka ootkin vasta alussa. Toivotaan, että siun paranemine jatkuu eikä tulis takapakkia. Tsemppiä siullekkin ja kiitos kommentista! :)