torstai 20. kesäkuuta 2013

Keep fighting


Juhannuksen olen kotona.
Ahdistaa olla ihmisjoukossa.
En halua erakoitua.
Mutta minusta ei olisi mitään seuraa.
Yrittäisin vain olla itkemättä.
Tällä hetkellä en osaa pitää hauskaa.

Jotain on tapahtunut.
En osaa tuntea iloa.
Hymyilen, mutta en oikeasti hymyile.
Nauran, mutta en oikeasti naura.
Tarvitsen jonkun, joka auttaisi tästä suosta ylös.

Auttaisiko kaverit?
Polin lääkäri?
Tiedän yhden varman tavan joka auttaa.
Terä on laatikossa valmiina.
Voisin vain avata laatikon.
Olisin taas elossa.
Tuntisin jotakin.
En sorru siihen.
Taistelen halua vastaan.
Tällä kertaa olen vahvempi.

Haluan paeta tätä todellisuutta.
Haluan lähteä pois täältä.
Jonnekkin missä voin hengittää vapaammin.
Jonnekkin missä minua ei ahdista.
Vielä joskus pääsen pois.

4 kommenttia:

  1. Olen seurannut Blogiasi huomannut kirjoituksistasi että olet aika sulkeutunut tyttö. Haluaisit kertoa mitä sinulle on tapahtunut mutta et uskalla. Miksi? Et tiedäkkään miten se auttaa. Olen itse ollut samantyyppisessä tilassa, millään ei olisi jaksanut nousta aamulla ylös ja olla "pirteä". Tunne että mitä varten käyn koulua, jaksanko loppuun. Satuttanut itseäni erinnäisillä asioilla. Olen lukenut kirjoittamiani ajatuksia tuolta ajalta ja hyvä ettei alkanut uudestaan ahdistamaan.
    Sain puhuttua pahanoloni ammatti-ihmisen kanssa, vaikkakin se vaati useita käyntejä, kyyneleitä, ahdistusta. Sain puhuttua vanhempieni kanssa, mikä helpotti oloani.
    Sinä olet nuori, elämä edessä älä päästä sitä ohitse. Vaikka laitoit että sinulla on viha-rakkaus suhde perheeseesi, niin luullakseni he kuitenkin rakastavat sinua juuri sellaisena kuin olet.
    Puhu ajatuksesi/ahdistuksesi ulos älä mieti niitä itsekseen. Sinullahan on myös lemmikki joka vaatii huolenpitoa ja rakkauttasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva, et oot seurannu miun blogia!
      Oon sanonu lääkärille, muutamalla luotetttavalle kaverille ja vanhemmille mitä miulle on tapahtunu.
      Hienoa, että puhumine ammatti-ihmisen ja vanhempien kanssa on auttanu siuta.
      Kyllä mie tän elämän elän. Ei miulla oo enää syytä tappaa itteeni. Sinnittelen täällä ja toivon, et viel joskus elämä näyttää miulle paremman puolen.

      Kiitos siulle kommentistasi, piristi päivää :)

      Poista
  2. Hei taas!
    Miten sinun juhannus meni, kun blogissasi kirjoitit että et mene kavereiden kanssa, ahdistaa? Minuakin ahdisti mennä paikkaan jossa oli paljon ihmisiä ja nyt vieläkin välillä tuntuu että ei halua mennä suureen ihmisjoukkoon.
    Pystytkö itkemään? Se helpottaisi oloa samalla päästäisi ahdistuksen ja pahanolon ulos. Minun on vaikea antaa sinulle neuvoja sillä jokainen on yksilö, mutta kerron vaan mikä on minua auttanut ja jos asioista on jollekulle muullekin apua niin olen onnellinen.
    Käytkö vielä missään puhumassa asioista vai onko käynnit loppuneet? Ei välttämättä ainut paikka ole ammattiauttaja, jos pystyisi puhumaan vanhempien kanssa se auttaisi myös heitä ymmärtämään sinua ja elämääsi yleensä.
    Kauniita päivän jatkoja, kirjoitellaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Juhannus meni iha hyvi. Kävin kavereitten kanssa kattomas kokkoo. Pari kertaa alko ahistaa, mut ne meni aika nopeesti ohi.
      En pysty hirveen hyvi itkemää.
      Käyn puhumassa viel polilla.

      Poista