Tätä tunnetta en osaa kuvailla

en osaa kertoa

Jokin yrittää tukahduttaa minut

Hukuttaa pahaan oloon

takerruttaa riippuvuuteen

Olen palannut taas siihen vanhaan

siihen, mistä yritin jossain vaiheessa pois

mutta olen liian heikko

en tule koskaan paranemaan

en halua herätä tulevaan aamuun

pelkään tulevaa päivää

ja iltaa

onko se samanlainen kuin tämä?

olen hukassa

kadonnut

syvemmällä kuin koskaan aiemmin

putoan

syvemmälle

enkä enää tiedä

mitä tehdä

jotta jaksan tämän läpi

En ole kahteen päivään syönyt lääkkeitä.
Jos se aiheuttaa tämän olotilan?
Tämän pahan olon?

Ylämäen jälkeen tulee alamäki

"Ketipinoria käyttävillä potilailla on havaittu painonnousua."
Kiva.
Tämä se tästä vielä puuttuikin.

En ole vielä tyytyväinen itseeni.
Ulkonäkööni.

Pakko tehdä itselleni jotain.
Olen kohta saavuttanut tavoitteeni.

Pääni sisällä olen kehittänyt uuden tavoitteen.
Uuden kilomäärän, jonka yritän laihduttaa.
Yritän lopettaa tavoitteiden asettamisen siihen.

Ahdistaa syödä julkisilla paikoilla.
Koulussa.
Ystävien luona.
Ymmärrän, että ystäväni yrittää vain pitää huolta.
Etten kuole tai kuihdu.
Että syön "normaalin" verran.

En kuole.
Enkä kuihdu.
Vaikka yritänkin.
Kuihtua pienemmäksi.

Huomenna aloitan.
Uudestaan.
Minusta tulee kevyempi.
Kevyt.

Tällä kertaa onnistun.
Kuihdun niin pieneksi, että kohta minua ei enää ole.

Auta tätä joustinpatjaan hukkuvaa

Se on kuin märkä pyyhe.
Se yrittää tappaa minut.
Hukuttaa sängynpohjaan. 
Se painaa minut kasaan.
Käperryn peiton alle.
Pieneksi.
Sikiöasentoon.
 
En tiedä, miten estän sen.
Olen sitä heikompi.
Luovutan.
Vajoan sängynpohjalle.
Toivon, että aamulla olo olisi parempi.

Nukuin 14 tuntia.
Heräsin muutamaan kertaan.
Vilkasin kelloa ja nukahdin uudestaan.

Nousen sängystä.
Sattuu.
Fyysisesti ja henkisesti.
Kävelen vaa'alle.
Olen laihtunut.
En jaksa iloita.

Menen keittiöön syömään.
En syö paljoa.
Haluan, että paino tippuisi.
Mahdollisimman paljon.

Vajoan takaisin sänkyyn.
Nukun vajaan tunnin.

On tyhjä olo.
Tarkoitus oli käydä kaupungissa.
Nähdä kaveria.
Käydä salilla.

En jaksanut.
Jäin kotiin.
En kestä itseäni.
Tällaisena.

Teen mitä en saisi.
Olen heikko.
En osaa taistella.
En jaksa enää. 

Olen vain väsynyt.
Kaikkeen.

Ahdistaa.

Lääkkeet meinattiin lopettaa.

Miksi?

En ole syönyt niitä kuin vain pari viikkoa.

Pyysin, että kokeiltaisiin vielä.

Nostettaisiin annostusta.

Taistelin itselleni korkeamman annostuksen.

"Ota ne sitten klo 20 aikaan.

Yritin.

En viitsi enää puhua.

Tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka kuuntelevat.

Jotka haluavat auttaa.

Mutta en halua olla aina se huomion keskipiste.

Se, jolla on aina joku ongelma.

Haluan vain elää.

Olla vapaa.

Istun lattialla.
Pidän itseni väkisin hereillä.
En halua nukahtaa.
Vajota sängyn pohjalle.
Jos en heräisikään enää.  

Yksin mut ei yksinäinen

Elämäni on sekaisin.
En osaa enää ajatella.

Näen harhoja.

Säikähdän varjoani.

Pelkään kävellä pimeässä.

Pelkään rasahduksia metsässä.

Yritän olla ajattelematta liikaa.

Mutta se on liian vaikeaa.

Ajatukset pyörii ympyrää.
En luota itseeni.
En luota siihen, etten tee mitään.

Väsyttää liikaa.

Haluaisin nukkua tämän väsymyksen pois.

Mutta se ei lähde nukkumalla.

Voisin olla ottamatta pillereitä.

Siitä on liian vähän aikaa kun sain ne.

12 päivää olen syönyt niitä.

Kohta kaksi viikkoa.

Keskiviikkona muutetaan annostusta.

En enää tiedä haluanko sittenkään näitä.

Haluan elämän ilman pahaa oloa.

Ahdistusta.

Riippuvuutta.

Onnistuuko se ilman lääkkeitä?

Ei.

Olen huomannut sen.

Joten pakko kai se on syödä niitä.

Olla virallisesti sairas. 

En sano kenellekään enää mitään.

Omista ajatuksista.

Ketään ei oikeasti edes kiinnosta.

En jaksa olla sosiaalinen.

Kaksi päivää minulla on lupa vain olla.

En tiedä näenkö ketään.

Jaksaako kukaan nähdä minua.

Saatan vain maata sängyssä ja nukkua.

Pahan olon ohi.

En jaksa enää kysyä ketään.

Ehdottaa tapaamisia.

En halua tulla torjutuksi.

Jos muilla ei olekaan aikaa.

Anteeksi sekava teksti ja sekavat ajatukset.

Ei löydy ymmärrystä

Väsynyt ihminen.
Minä.
Istun huoneeni lattialla.
En tiedä mitä tunnen.
Iloa?
Surua?
Ahdistusta?
Tyhjyyttä?

Päivällä olin iloinen.
Hetkellisesti jopa onnellinen.
Kunnes nousin bussiin.
Jouduin jättämään kaiken hyvän taakseni.
Kotona en pysty olemaan iloinen.
Kuori ilmestyy ulko-ovella päälleni.

 Ainut ketä odotan kotona on kissani.
Se on syy, miksi palaan aina kotiin.
Miksi en paina ovea lopullisesti kiinni, kun lähden.
Joku päivä vielä otan tavarani ja muutan.
Pois täältä.
Jonnekkin muualle.
Muttei kuitenkaan liian kauas.
Etten tapaisi ketään.

Olisin taas yksin.
Rakentaisin elämääni uudestaan.
En jaksa.

Väsyttää.
Silmäluomet ovat raskaat.
Pysyn väkisin hereillä.
Mieleni kamppailee riippuvuutta vastaan.
Olisi helppo sortua.
Kaikki nukkuvat.
Ehkä tänään taas.

Ei niin hyvä päivä

Horjun vessaan.
Peilistä katsoo väsynyt ihmisraunio.
Väsyttää.
Siristän silmiä ja katson ulos.
On kaunista.
Aurinko paistaa puiden välistä.
Pakkasmittari näyttää -19 astetta.
Käperryn sohvalle pehmeimmän viltin alle.
Ja nukahdan.

Nukahdin illalla hyvin.
22.13 otin lääkkeen.
22.43 olin jo syvällä unessa.

En tiedä haluanko sittenkään tätä.
Näitä lääkkeitä.
Muka "parempaa" tulevaisuutta.

Nyt se on virallista.
Olen sairas.
Minulla on lääkitys.
En tiedä kuinka kauan joudun syömään niitä.
Kukaan ei tiedä.

Enkä tiennyt että voisi näin väsyttää, kun tulee pimeämpää

En mene uimaan tälläkään viikolla.
En halua taas paheksuvia katseita.
En ole valmis.
Tällaisen jalan kanssa.
Tai mahan.
Ehkä myöhemmin.
Ehkä ei enää koskaan.

Sorruin tänään.
Muutama kivuton viilto.
Mutta suht syvä.
Nekään ei tuntunut enää.
En tuntenut mitään.
Ei tuntunut miltään.

En tiedä mikä on.
Ei tunnu enää samalta.
Aiemmin yksi syvä viilto on auttanut.
Nyt ei enää.
En enää tiedä mitä tehdä.
Kun alkaa ahdistaa.
Tulee paha olo.

Lopetan.
Ennenkuin tämä karkaa käsistä.
Eikö tämä ole jo karannut?
Vielä toistaiseksi teen kohtuuden rajoissa.
En viillä koskaan liian syvää.
Haluaisin kyllä.
Loppuisikohan paha olo siihen?
Ahdistaisikohan enää sen jälkeen?
En tiedä.

En päästä irti.
Vieläkään.
Olen sidoksissa riippuvuuteen.
Vielä pitkän aikaa.
Ehkä en pääse koskaan irti.
Ehkä pääsen joskus myöhemmin.

Nyt en jaksa taistella.
En jaksa yrittää irroittautua.
Näin on helpompaa.
Ei tämä haittaa.
Muutama viilto silloin tällöin.
Ei se satuta ketään.
Paitsi minua.
Kunhan läheisiäni ei satu.
Kunhan he eivät tiedä.
Niin kaikki on hyvin.

Hengitän, mutta olenko siltikään elossa?

Ilman tätä oloa olisi hyvä elää.

Ilman ahdistusta.

Tätä kaikkea pahaa oloa.

En kestä jos kaikki tietäisivät.

Että olen sairas.

Että viillän.

Saan kohtauksia.

Ahdistun sosiaalisista tilanteista.

Etten uskalla elää.

Nauttia.

Haluan tuntea itseni vapaaksi.

Kulkea pää pystyssä kadulla.

Nauttia siitä, ettei kukaan tiedä.

On helpompaa esittää.

Kuin näyttää oikeasti miltä tuntuu.

Etten olekaan vahva.

Olen tehnyt tätä kauan.

Ja luultavasti tulen tekemäänkin vielä.

Toivon toki, ettei tarvitsisi.

En vain osaa.

Esitän itseni takia.

Ja tavallaan muidenkin.
Ei tarvitse selittää.

Repiä auki vanhoja arpia.

Silti teen niin.

Oman pääni sisällä.

Ajatuksissa.

Palaan aina menneeseen.

Vaikka tiedän, ettei se auta.

En voi muuttaa mennyttä.

Pitäisi vain osata elää sen kanssa.

En pysty. 

En osaa.

Enkä ehkä halua.

Enää.

Minä suojelen sinua kaikelta

Katson tyttöä suoraan silmiin.
Hymyilen.
Tyttö hymyilee takaisin.
Suloinen hymy.
Aito ilo.
Se viattomuus mikä lapsilla on.
Ihana lapsi, ajattelen.

Olin iloinen.
Tunnin.
Ehkä vähän kauemmin.
Sain heittäytyä leikkiin.
Katsoin onko minusta lapseksi.
Enää.

Myöhemmin alkoi pelottaa.
Mitä sitten, kun tyttö vanhenee.
Ymmärtää tämän maailman paremmin.

Entä jos tyttö ei saakaan onnellista lapsuutta.
Tai nuoruutta.

Haluaisin suojella tyttöä kaikelta pahalta.
Mutta en voi.

Yritän olla mukana.
Kaikessa.
Parhaani mukaan.

Yritän olla kummi, jota minulla ei ole koskaan ollut.
En ole läheinen omien kummieni kanssa.
En pysty olemaan luontevasti.
Tavallaan harmittaa.

Aion olla läsnä.
Jokaisena synttärinä.
Siunaamassa rippikirkossa.
Olla rippijuhlissa.
Iloita häissä.

Aion olla tukena.
Joka hetkenä.
Aina kun tarvitsee.
Olla se turvallinen ihminen.
Se, kenen luo voi mennä yöksi.
Koska vaan.
Se, kenen kanssa voi puhua kaikesta.
Ilman, että tarvitsee miettiä mitään.

Teen parhaani.
Jotta tyttö voi nauttia elämästään.
Jotta ei tule samanlaista elämää kuin minulla.
Jottei tytön tarvitse toivoa kuolemaa.

"Minä suojelen sinua kaikelta
mitä ikinä keksitkin pelätä.
Ei ole sellaista pimeää
jota minun hento käteni ei torjuisi"

Ultra Bra - Minä suojelen sinua kaikelta