Mä haluun jättää sen kaiken taaksepäin

Viisi vuotta sitten kaikki alkoi.

Vahingoitin itseäni ensimmäistä kertaa.
Yritin työntää itseäni kavereiden seurasta pois.
Kaikki tilanteet ahdisti, enkä tiennyt miten päin olisin.

Sinä päivänä unohdin kuinka hengitetään.

Kauhea iski kyntensä minuun, eikä päästänyt irti.
Ei, ennenkuin keksin tavan päästä hetkeksi sitä karkuun. 

Tavan, jota en edes kehtaa sanoa ääneen.

En kirjoittanut siitä päivästä mihinkään.

En päiväkirjaan.

En puhelimen luonnoksiin.
En halunnut kenenkään tietävän.
Kenenkään saavan sitä selville mistään.
Olin kuin mitään ei olisikaan tapahtunut.
Elin monta vuotta niin.
Työnsin sen taka-alalle.
Samaa aikaa kuitenkin syytin itseäni. 

Rankaisin itseäni siitä.

Jos vain olisin osannut kertoa.

Jos olisin uskaltanut kertoa jollekkin.

En ehkä olisi ollut niin rikki kuin olin.

Niin syvässä kuopassa.

Tänään, viisi vuotta myöhemmin.

Asiat menee aina välillä tiukkaan solmuun.

Niin tiukkaan, ettei niitä saa auki ilman, että jollain tavalla tuhoan itseäni.

Välillä tekee mieli rikkoa itseäni.
Tehdä se, minkä aina ennenkin pahan olon vallitessa.

Silti olen mennyt paljon eteenpäin.

Olisi ihme, jos viidessä vuodessa ei olisi tapahtunut mitään.

Silti välillä tuntuu, etten ole edennyt mihinkään.

Olen vieläkin lähtöruudussa.

Minun pitäisi vaan ymmärtää, että asioiden purkaminen on hidasta touhua.

Varsinkin, jos niitä on pitänyt niin monta vuotta sisällään, eikä niitä osaa tai halua sanoa muille.

 Myöhemmin olen tajunnut, ettei se mitenkään voinut olla minun vikani. 

En tehnyt mitään väärää.

Enhän?

Olin vasta lapsi.
Lapsi, joka sen jälkeen yritti pitää itsestään huolta.
Lapsi, joka yritti selvitä yksin sen kauhean painavan taakan kanssa, mutta lopulta taakka oli kuitenkin liian raskas kannettavaksi.
Lapsi murtui sen alla.
Pikkuhiljaa muistot alkoivat tulvimaan mieleeni.
En enää osannut työntää niitä pois.
En ollut enää niin taitava.
Joten pyysin apua.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pystyin luottamaan johonkin niin paljon.

Näytin jäljet.

Välillä olen miettinyt kannattiko se.

Kannattiko kertoa?
Olisiko helpompaa, jos kukaan ei tietäisi?

Olisi helpompaa, jos olisin kertonut jollekkin viisi vuotta sitten.

Silloin, kun asia oli ajankohtainen.
Ei se enää hyödytä mitään jos kerron.

Kyllä se keventää vähän, muttei se silti poista sitä tuskaa minkä se aiheutti.

Ei poista sitä kipua, mikä sisälläni oli ne monet vuodet.
Silloin kun olin vasta lapsi.