Joskus kun olen yksin,
palaan siihen päivään.
Siihen, joka muutti minut.
Pysyvästi.
Lopullisesti.
Tänäänkin palasin siihen päivään.
Olin ajatuksissani taas se lapsi, joka oli vain matkalla kotiin.
Hän ei osannut aavistaa, että sinä päivänä hänen elämänsä tulisi muuttumaan.
Palaan mielessäni niihin tunteisiin, joita silloin koin ja säikähdin kuinka elävästi muistan ne.
Halusin liian äkkiä liian paljon.
En osannut kuunnella itseäni.
Toivoin, että olisin päässyt helpolla.
Nyt vasta tajuan, etten ole tarpeeksi valmis käsittelemään tätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti