Onko tämä nyt se kauan kaivattu pelastusköysi?
Minun oma pelastusköyteni?
Joka auttaa nousemaan pohjalta ylös.
Joka auttaa pitämään minut pinnalla.
Toivon, ettei hän ajattelisi minun olevan heikko ihminen.
Että pelkkä kosketus särkisi minut.
En halua elätellä hirveästi toiveita, jos tästä ei tulisikaan mitään. Selviäisinkö silti?
Selviäisin.
Ainakin jotenkin.
Mutta nyt en halua ajatella, ettei tästä voisi tulla mitään.
Annan itselleni tilaisuuden rakastua.
Tuntea iloa.
Tutustua uuteen ihmiseen.
Toivoa, että kaikki menisi hyvin.
Silmieni edessä ei ole tummaa verhoa.
Vihdoin voin katsoa maailmaa uusin silmin.
Pystyn näkemään maailman parempana paikkana elää.
En usko, että alamäkeni loppui tähän.
En usko, että kohtaukset loppuivat tähän.
Toivon, että nyt olen löytänyt ihmisen, kenen kainaloon käpertyä kohtauksen vallitessa.
Kenelle voisin kertoa kun paha olo iskee.
Uskon, että voin vihdoin mennä eteenpäin.
Voin vihdoin uskoa onnelliseen tulevaisuuteen.
Toivon niin paljon, että en menisi mokaamaan tätä.
Olen onnellinen, kun ylitin itseni eilen.
Kysyin jotain, mitä en ollut ajatellut olevani valmis kysymään pitkään aikaan.
Pelkäsin, että minut torjuttaisiin.
Päinvastoin.
Illalla kuulin sukulaiseni olevan huonossa kunnossa.
Hänellä ei ole enää kauaa aikaa jäljellä.
Enää ei voi muuta kuin odottaa soittoa.
Tietoa, että hän on lähtenyt täältä parempaan paikkaan.
En halua enää käydä katsomassa häntä.
Haluan muistaa hänet terveenä.
Kesällä, hänen syntymäpäivillä näin hänet viimeeksi.
Silloin hän oli terveempi kuin nyt.
Tavallaan taas haluaisin käydä vielä viimeisen kerran.
Viimeisen kerran tapaamassa, ennenkuin hänestä aika jättää.
En tiedä mitä pitäisi tehdä...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti