Tänään vastaan käveli pieni tyttö.
Tyttö joka oli iloinen.
Hän hyräili jonkin laulun melodiaa.
Oikeassa kädessään hänellä oli oranssi vaahteranlehti, jota hän heilutti samaan rytmiin jalkojen kanssa.
Ohikiitävän hetken aikaa näin itseni siinä tytössä.
Itseni noin kymmenen vuotta sitten.
Tiesin syksyn tulleen, kun puut pudottivat lehtensä ja tuuli levitti kauniin värisiä lehtiä pitkin pihaa.
Hypin lehtikasasta toiseen intoa puhkuen.
Joka vuosi toistui sama juttu.
Kunnes en enää jaksanut innostua syksystä.
Kun syksy muuttuikin viholliseksi.
Nykyisin tuntuu, että jokin osa minusta kuolee syksyllä puiden mukana.
Kun puu tiputtaa lehtensä, minunkin voimat hiipuvat.
Jaksan kuitenkin jollain talven yli.
Pitkä puhelu H:n kanssa laittoi miettimään.
Mennyttä ja nykyistä elämää.
Itseäni.
Muita.
En saisi ajatella etten ole kokenut mitään.
Olen kokenut liikaa.
Moni on kokenut minuakin enemmän, mutta minulle tämä on liikaa.
Välillä mietin, että ihan hölmöstä syystä olen alkanut itseäni vahingoittamaan.
Kävelin vain väärässä paikassa väärään aikaan.
Siinä se.
Tuosta on se kaikki paha olo lähtöisin.
Miksi vielä jatkan?
Ei sen pitäisi enää vaikuttaa.
Paha olo on jatkunut niin kauan, että se on läheisempi kuin hyvä olo.
Tunnen itseni tavallaan "kotoisammaksi".
Kuinka saisin siirrettyä "kotiani" hyvän olon puolelle?
Niin, että paha olo olisi vihollinen.
Että pyrin kaikin mahdollisin keinoin pysymään positiivisena.
Paraneminen on omasta päästä kiinni.
Miksi silti en ole parantunut?
Vaikka haluan kovasti parantua ja päästä pahasta olosta pois?
Haluanko tarpeeksi kovaa parantua?
Onko miuta tarkoitettu olemaan onnellinen?
On.
Haluan uskoa siihen.
Meidät kaikki on tarkoitettu olemaan ilman jatkuvaa pahaa oloa.
Pieni pala minusta uskoo paranemiseen.
Pieni pala haluaa uskoa parempaan huomiseen.
Haluan, että ihmiset välittäisivät muista ihmisistä.
Vastaantulijalle osoitettu hymynpilkahdus saattaa parantaa huononkin päivän.
Uskon ja toivon, että vielä joku kaunis päivä voin sanoa "Selvisin ystävien ja muiden auttamana!"
Toivon, että näen joskus valoisamman tulevaisuuden.
Toivon, että ihmiset kuolisivat normaalisti.
Ettei kukaan jää yksin.
Ettei kenenkään tarvitsisi kuolla itsemurhan kautta.
Toivon, että mahdollisimman moni näkisi sen valon ja ilon jota maailmalla on tarjota.
Itsekään en sitä vielä näe, mutta joskus vielä.
Vielä tulee se päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti