Olen voimaton sen edessä.
Tyhjää.
Tunnen pelkkää tyhjää.
Menetin toisen mummini, enkä tunne mitään.
Tuntuu, ettei minusta tule koskaan ehjää.
Joka kerta kun olen saanut liitettyä sirpaleet jotenkin kasaan, ne särkyvät taas.
Nyt menetin ison sirpaleen
Sitä en tule koskaan saamaan takaisin.
Koko loppuelämäni yritän elää näin.
Moni muu on siihen pystynyt, miksen minäkin?
En pysty itkemään.
En huutamaan.
En nauramaan.
En tekemään mitään.
Tyhjyys lamaannuttaa minut täysin.
Olen vain tässä ja etsin auttajaa.
Jotain, joka saa minut taas tuntemaan.
Joka saa minut palaamaan takaisin tähän elämään.
Tähän todellisuuteen.
"Niin väsyneenä loppumatkan kuljit,
uneen rauhaisaan sä silmät suljit.
On hiljaisuus ja suru sanaton,
mutta tiedämme sun hyvä olla on."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti