Valot sammuu huoneista.
Pikkuhiljaa koko talo on pimeä.
Vain katulamput valaisee muuten niin synkkää ulkoilmaa.

Istun huoneeni lattialla.
Tyyny sylissäni.
Peitto harteillani.
Paleltaa.
On paha olo.

Teen jotain mitä kadun myöhemmin.
Annan terän tehdä tehtävänsä.
Annan sen viedä tämän olon pois.
Mutta se ei enää auta.
Se ei enää tuntunut miltään.
En osaa enää tätäkään.
En osaa viiltää enää tarpeeksi syvälle.
En pysty enää siihen.
Olen epäonnistunut monessakin asiassa.

En osaa nukkua.
Väsyttää, muttei niin paljoa, että nukahtaisin.
Sattuu, en jaksa enää syödä buranaa kun sekään ei enää auta.
En saa vahvempia kipulääkkeitä, koska ne aiheuttavat riippuvuutta.
Ihan sama, ajattelen.
Kunhan saisin unta.
Ei ole paljoa pyydetty.