Vaikka hymyilen, sisälläni on silti koko ajan suuri möykky.
Jos osaisin, itkisin sen ulos.
Vuodattaisin sen jotenkin pois, jotta olisi helpompaa.
Jotta pystyisin elämään ilman jatkuvaa kylmyyttä sisälläni.
Voisin yrittää jo tänään.
Rikkoa lupauksen.
Paranen kuitenkin, ajattelen.
Haluan repiä itseni rikki siruilla,
jotka peilin hajoamisesta leviävät lattialle.
Mutten kuitenkaan tartu niihin sirpaleisiin, jotka minut voisi nostaa täältä.
Leikittelen vain ajatuksella.
Vai leikittelenkö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti