Writing was there for me when no one else was

Näissä vuosissa on muuttunu miun käsitys elämästä. Lapsena ei tarttenu huolehtii oikee mistää. Nyt pitää selvitä kaikesta ei niin kivasta. Mut en silti antais tätä elämää pois. Vaik välil tuntuu siltä, et olis helpompi jos ei eläis enää, ni kuitenki joku pieni perkele tahtoo miussa näyttää, että oon tän kaiken arvone.

Yritän selvitä, koska tiiän olevani tarpeeks vahva. 

 

 Luen vanhoja päiväkirjamerkintöjä. 

"Koko aja tuntuu ettei miun olo oo parantunu mihikää. Koko aja ahistaa entist enemmä, tekis miel vaa kuolla. Ois nii ihanaa nukahtaa eikä sit koskaa heräis. Haluisin jo parantuu mut se ei vissii missää sekunnis tapahu."

"Pää täynnä itteni satuttamista. Haluisin itkee mut en pysty. Haluun taas olla samanlaine elämänilone tyttö ku olin 10 vuotta sitte."

"Voi jos osaisin ilmaista tunteita sanoiks, ois helpompaa elää. Ei tartteis viiltää jos pystyis sanoo äänee et on paha olla." 

Kauheeta lukee mite synkkii ajatuksii miul on joskus ollu. Oon aika kaua vihannu itteeni. Mut on siel välil toivo paremmasta ja halu hakee apuu.  En oo tuntenu pitkää aikaa, et kelpaisin jollekki. Tuntuu etten riitä kenellekkää.
 

Alotin 7.luokal päiväkirjan kirjottamisen. Oon kirjottanu tähä päivää asti, tosin päiväkirja on muuttanu muotoaa vähä julkisemmaks (blogi). Pari kertaa oon miettiny, et polttaisin vanhat päiväkirjat, et vois vaa alottaa alusta. Ei tartteis muistella menneitä. Onneks en oo ainakaa viel polttanu. Se on jännää mut samal ahistavaa lukee mitä on ajatellu joskus . Samal huomaa et mite on kasvanu niitten kirjotusten myötä.

"Sit kun tää on ohi mä voin istua alas
ja viimeistään sillon se pallo tippuu jalast
Ei enää taakkaa, ei masennuksii syvimpii
vaan tyytyväinen hymy, mä sentään yritin"

Joniveli - Mä yritin