En ole enää se sama tyttö

Sillo joskus olin jotai, ei ollu tyhjyyttä vaa oli elämää.

©Täysidiootti

Asiat on muuttunu paljo vuosien varrella, miusta on tullu iha eri ihmine. Tavallaa kiroan elämää mitä täl hetkel elän, mut mietin kans et jos asiat ois menny eri taval ni millane olisin? Jos en olis nähny pimeyttä ja kärsimystä, surua ja ahdistusta, kokenu väkivaltaa ja vihaa, ahdistunu ja masentunu, ni en olis se kuka mie nyt oon. Oon oppinu arvostaa elämää iha toisel taval ku aikasemmi. Vaik välil takerrun menneisyytee ja tuntuu et en jaksa ja tekis miel taas luovuttaa, ni tuol jossai on semmone pien halu elää.
 

En pysty kuvittelemaa miuta toisenlaiseks. 
Joissai asiois olis parempi jos olisin se sama ihmine ku sillo enne. Kaipaan sitä aikaa, ku olin pien. Sillo ei tarttenu huolehtii mistää.
Nyt pelkään sitä, et joku tulee taas ja hyökkää. Hätkähän aina, ku joku koskee, ku se tuo nii elävästi mielee 6.luokan jutun. Pelkään, et en koskaa anna kenenkää koskee miuhu. Se syö ihmistä aika paljo, ku ei voi ees kaupungil kävellä yksin, ku pitää olla kauheen varovaine. Ehkä tää ajan myötä helpottaa...

Tajusin, et miun kissalle on käyny samal taval ku miulle. Sen kimppuu hyökkäs toine kissa. Miun kimppuu hyökkäs toine ihmine. Miun kissa oli sillo pentu, ku se toine kissa hyökkäs. Mie olin sillo lapsi. Mut miun kissa on kans samanlaine selviytyjä ku mieki. Nyt sil on enää arpi näkyvissä siin silmässä. Iha niiku miul on arpi vasemmas kädessä muistona siitä kamalasta päivästä 12 vuotiaana.

©Täysidiootti